Olen parikymppinen nainen, joka haaveilee täydellisestä parisuhteesta. Niin kuin lähes meistä jokainen.
   Pystytin blogin minulle ja hänelle. Ja meidän henkilökohtaisille alueille. Teen kaiken anonyymisti, sillä en halua, että ihmiset tietävät meistä liikaa henkilökohtaisuusksia. Kun ei tunnista, niin hyvä. Voin kertoa mitä tahansa.
   Ensiksi minun lienee keksiä meille sopivat peitenimet. Minä voin olla minä, ja häntä voisin kutsua kirjaimella T. Nimimerkkini Soleirolia soleirolii on kodinonnen latinankielinen nimi. Sopiva tähän, kun kerran täydellistä parisuhdetta tavoittelen.
   Taustatietoa. T on minua kaksi vuotta vanhempi. Olemme seurustelleen kolmisen vuotta. Asuneet vuoden yhdessä. Olemme molemmat toistemme ensimmäisiä, niin seurustelussa kuin seksisuhteissakin. Omat vanhempani olivat myös toistensa ensimmäisiä, äitini oli 14 kun he rupesivat seurustelemaan. Nyt hän on jo yli 40. Minulla on siis ollut aina hyvät roolimallit parisuhteesta.  Minä olin 17 kun tapasimme. Hän 19. Yleisesti ottaen suhteemme tila on hyvä ja onnellinen. Mutta toki mukaan on mahtunut myös huonompia kausia, molemmat ovat tämän ymmärtäneet olevan normaalia. Mutta nyt muistelut saavat tältä erää riittää, niistä myöhemmin lisää, jos tarvetta ilmenee.